Browsing Tag

pregnancy

Other

Kääk mä synnytän nyt – ja muita mietteitä ranskalaisesta julkisesta sairaalasta

- 5
flower

Niin se vaan oli, että täysin yllättäen meidän pikkuneiti halusi syntyä kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa. Etukäteen en synnyttämistä pelännyt, ajattelin: ”kyllä siitä muutkin ovat selvinneet”. Muistin kätilön ohjeistukset: hengitä ja levähdä supistusten välillä. Ja niinhän minä tein, tai itse asiassa torkuin koko avautumisvaiheen. Jatkuvan sairaalahälyn keskellä en ollut nukkunut kahteen vuorokauteen juuri silmäystäkään, joten olin synnytyspäivänä tuhannen väsynyt. Omalla kohdallani supistuskivut eivät olleet mitenkään mahdottomia, muutaman kerran kouristelin lattialla; epiduralin jälkeen en tuntenut kipuja laisinkaan. Keskityin siis lähinnä nukkumiseen,…

Continue Reading

Other

Odotus

- 3
IMG 9360

Kuten olen kirjoittanut aikaisemmin on raskauteni sujunut kivuttomasti aina näihin päiviin asti. Vielä perjantaina piipahdin showroomilla etsimässä kuvausvaatteita, kävin joogassa ja lounaalla ystäväni kanssa, lauantaiaamuna tuli lähtö sairaalaan mahdollisen ennenaikaisen synnytysriskin vuoksi. Mitään kipuja ei ole. Ja luultavasti minua pidetään vain kolmen päivän tarkkailussa. Toivottavasti. Mutta samalla, sairaalamiljöössä, odotuksesta tuli jotenkin vieläkin konkreettisempaa ja todellisempaa. Sillä nyt ollaan vauhdilla menossa kohti uutta. Ja: Odotus rytmittää päivän. Joko se tulee tänään? Kohta se tulee…tai sitten ei vielä pariin viikkoon, Viereisistä huoneista…

Continue Reading