Olen kirjoittanut uudesta alusta ja kokemuksista, joita uusi asuinympäristö on minussa herättänyt. Taustalla olevia syitä elämänmuutokseen olen kuitenkin avannut vähän. Nyt on sen kirjoituksen aika. Eli: miksi muutimme Pariisista Kataloniaan? Suurin syy oli, että halusimme yksinkertaisemman elämän äärelle ja luonnon läheisyyteen. Hektinen suurkaupunkielämä alkoi uuvuttaa, emmekä halunneet kasvattaa lastamme ilmansaasteongelmista kärsivässä kaupungissa. Kun aloimme miettiä tarkemmin, minne muuttaisimme, muotoutui erääksi kriteeriksi se, että ilmasto olisi suotuisa. (Mieheni kompensoi tätä sillä, että koska hän viettää päivät tietokoneen äärellä, hän haluaa vastapainoksi…
Katalonia
Olemme ehtineet asua Barcelonan maakunnassa nyt reippaan kuukauden. Jo lyhyen oleskelun jälkeen olen huomannut itsessäni tiettyjä muutoksia. Myös usea ennakko-oletus on joutanut romukoppaan. Ennen: Kiirehdin paikasta toiseen. Suurkaupunkimiljöössä huomasin käyttäväni paljon aikaa paikasta toiseen liikkumiseen ja turhanpäiväiseen sähläämiseen. Nyt: Käymme Barcelonassa ehkä kerran viikossa. Mietimme etukäteen, mihin menemme. Näin aikaa ei tuhlaudu spontaaniin haahuiluun (vaikka toki sekin on toisinaan hauskaa). Muuten siis vietämme aikaa omassa kylässämme. Päivän todo-listan ehtii tehdä ennen lapsen noutoa päivähoidosta, ja siltikin jää aikaa ihmetellä edessä…
Pelkäsin Barcelonan maakuntaan muuton myötä, että eristäytyisin muusta maailmasta ja eläisin vain omassa pihapiirissäni. Ajatuskin uusien ihmissuhteiden luomisesta vieraassa kulttuurissa tuntui uuvuttavalta, ja siksi päättelinkin, että ulkoporttini maailmaan olisi (noloa kyllä) somekanavat! Yksinjäämisen pelko osoittautui nopeasti turhaksi. Ei ole nimittäin kulunut päivääkään, etten olisi jutellut minulle vieraan ihmisen kanssa – vaikka harvoin jaamme edes samaa kieltä! Ensimmäinen huomioni onkin tämä: ihmiset ovat käsittämättömän ystävällisiä. Esimerkkitarina 1: Olimme viime sunnuntaina lähdössä takapihan portista luontokävelylle ja samalla katsomaan erään talon kanoja (tyttömme…
Sanotaan se suoraan: pelkäsin julmetusti Kataloniaan muuttoa. Helsingissä iltaisin nukkumaan mennessä tunsin palan nousevan kurkkuun, koska tuleva muutto pelotti. Olin alkanut sopeutua Suomeen niin hyvin. Minusta oli ihana, että kävellen pääsi Helsingin keskustaan, kauppaan ja joogatunnille. Nautin pienen pääkaupunkimme pöhinästä: ei liikaa ihmisiä mutta silti sopivasti aktiviteettia. Kun sitten saavuimme Barcelonan maakuntaan, iski kovan luokan kulttuurishokki. Elämänmuutos kaupungista pieneen kylään tuntui liian rajulta. Tähän en osannut henkisesti varautua. Nyyhkytin miehelleni, että olisin kuin vankilassa täällä – siihen ei huikea näköalakaan…