Milan Kundera kirjoittaa vuonna 1995 ilmestyneessä romaanissaan Kiireettömyys (alk. teos La Lenteur 1993): ”Kun asioita tulee liian nopeasti, kukaan ei voi olla varma mistään, ei yhtään mistään, ei edes itsestään.” Asiat, kuten ystävät, perhe, yhteisö, jotka yhdistävät meidät, vaativat aikaa kukoistaakseen. Joululomalla ehdin ajatella seuraavasti: En koskaan halua jääkaappiperhettä, siis sellaista perhe-elämää, jossa toisille keskustellaan jääkaapin oveen laitettujen viestien välityksellä, ja että jääkaapin ovi täyttyy kiireisten ihmisten laatimista aikatauluista, joissa syömisetkin on kellotettu – ja jokainen syö yksin milloin nyt…
hyvinvointi
Marraskuu on yksi lempikuukausistani ja ei: tämä ei ole vitsi. Kerronpa, miksi tämä pimeyden kuukausi on minulle niin rakas. Ensinnäkin… Aina vain enemmän ja enemmän ikkunoista ja ovista tunkeutuva pimeys pakottaa hidastamaan tahtia. Konkreettisesti askel hidastuu jo kävellessä, kun jäinen maa pakottaa hidastamaan nopeusvauhtia ja kävelemään yhä vain tietoisemmin – ei kännykkä kädessä. Toiseksi… Marraskuu on kutsu käpertyä sisäänpäin. Kylmät juomat vaihtuvat höyryävään glögikuppiin tai mausteiseen teehen, ja päivän aikana saa luvan kanssa ottaa muutaman palauttavan lepohetken vaikkapa joogamatolla tai…
Bretagnessa olen kävellyt joka päivä tutulla patikkareitillä. Samalla olen oivaltanut, että tässä on oma voimapolkuni. On olemassa voimalauseita ja –eläimiä – ja mitä lie! En ole niistä niinkään innostunut, mutta kävelystä ja oman reitin löytämisestä kylläkin. Elämä heittää nyt vähän härän pyllyä; edessä on taas muutto, ja seuraavalla viikolla pitäisi pakata loputkin muuttolaatikot valmiiksi. Tunnen oloni irralliseksi, kiertolaiseksi, joka ei paria vuotta kauempaa asu samassa osoitteessa. Onneksi sentään jotkin asiat pysyvät, ja vuodesta toiseen voin palata samaan paikkaan. Minulla tämä…
Olemme ehtineet asua Barcelonan maakunnassa nyt reippaan kuukauden. Jo lyhyen oleskelun jälkeen olen huomannut itsessäni tiettyjä muutoksia. Myös usea ennakko-oletus on joutanut romukoppaan. Ennen: Kiirehdin paikasta toiseen. Suurkaupunkimiljöössä huomasin käyttäväni paljon aikaa paikasta toiseen liikkumiseen ja turhanpäiväiseen sähläämiseen. Nyt: Käymme Barcelonassa ehkä kerran viikossa. Mietimme etukäteen, mihin menemme. Näin aikaa ei tuhlaudu spontaaniin haahuiluun (vaikka toki sekin on toisinaan hauskaa). Muuten siis vietämme aikaa omassa kylässämme. Päivän todo-listan ehtii tehdä ennen lapsen noutoa päivähoidosta, ja siltikin jää aikaa ihmetellä edessä…
10 vinkkiä kaamosta vastaan eli näin pysyt energisenä läpi pimeän kauden
Posted on 26 marraskuun 2017 - 2Marraskuu saattaa monelle tarkoittaa samalla sekä vuoden ankeinta, pimeintä että kiireisintä aikaa. Aamulla tekisi mieli vain kääntää kylkeä ja sanoa ei koko päivälle. Vaatekaapista tottuneesti kädet hamuavat pimeällä kaudella tummanpuhuvia vaatteita. Päivän päätteeksi kaupanhyllyllä suklaakonvehtit houkuttelevat enemmän kuin vihersmoothie. Ja entäpä sitten illalla: rankan päivän jälkeen on kiva tuijottaa Netflixistä sarjoja. Läppäri syliin ja tyyny pään alle. Tällainen saattaisi olla minunkin tyypillinen marraskuun päivä, jos asuisin yksin, en olisi äiti tai jos en olisi niin innoissani Suomeen paluusta. Marraskuu…
Suomen-reissun ensimmäinen viikko viiletettiin pieni neiti rattaissa pressipäiviltä toiselle. Tapasin paljon kollegojani, ystäviä ja tutustuin uusiin ihmisiin. Viikko Helsingissä oli energinen, mutta päästyämme äitini siipiin väsähdin täysin. Hämmästelin miehelleni yhtäkkistä uupumistani. Enhän minä nyt niin paljoa töitä ja opintoja tee, etten saisi tarpeeksi levätä! Pikkuneitikin nukkuu yönsä tavallisesti hyvin, joten unen puutteesta meillä ei ainakaan kärsitä. Kehoani kuulostellen päätin pitää totaalisen nollauspäivän viime lauantaina (makasin sohvalla ja katsoin huikean Big Little Lies -sarjan loppuun). Sitten saunanlauteilla sen hoksasin: annan itseni…
En jaksa olla hämmästelemästä itseäni siitä, kuinka oloni on huomattavasti keveämpi kun saan tuijottaa vähäeleistä, rauhallista luontomaisemaa. Taustalta kantautuu etäisesti aaltojen kohina, mutta sitäkin voimakkaampana linnunlaulu. Kaupungissa arki täyttyy jatkuvista hälyäänistä: ohi kaasuttava skootteri, puheensorina, hälytysajoneuvojen epätoivoinen ääni, naapurin rouva, joka huutaa koiralleen… Kaupunkiympäristö on koko ajan liikkeessä, silloin myös omien ajatusten äärelle on vaikea pysähtyä. Mutta maalla, maalla kaikki on toisin. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä varmemmin tiedostan, että tarvitsen säännöllisin väliajoin näitä happihyppyjä. Silti sisälläni käy taistelu: maalle…