Browsing Tag

Barcelona

Matkalla

Kyläluuta täällä hei!

-
20190419 182444

Barcelonan reissun aikana tuli vähän kyläiltyä. Toisin sanoen olimme jatkuvasti menossa. Puolessa välissä reissua minä, porukan ainoana puhtaana suomalaisena, kaipasin jo omaa vetäytymisaikaa tai vähintäänkin yhden vapaapäivän. Niin, tuon kymmenen päivän aikana tapasimme ystäviämme Alellan kylässä. Meitä kutsuttiin kahville, lounaalle ja illanistujaisiin. Vaihdettiin kuulumisia, naurettiin, nostettiin maljaa ja halattiin. Meidät toivotettiin tervetulleeksi kuin vanhat perheenjäsenet. Noina hetkinä tunsin pistoksen rinnassani: juuri tätä olin kaivannut! Oli muutenkin hämmentävää vierailla vanhassa asuinpaikassamme. Kun sattumalta törmäsin ensiseen naapuriimme kauppareissulla, hain suklaacroissantteja lähileipomosta tai…

Continue Reading

Oivalluksia

Miksi muutimme Kataloniaan?

- 2
DSC01445

Olen kirjoittanut uudesta alusta ja kokemuksista, joita uusi asuinympäristö on minussa herättänyt. Taustalla olevia syitä elämänmuutokseen olen kuitenkin avannut vähän. Nyt on sen kirjoituksen aika. Eli: miksi muutimme Pariisista Kataloniaan? Suurin syy oli, että halusimme yksinkertaisemman elämän äärelle ja luonnon läheisyyteen. Hektinen suurkaupunkielämä alkoi uuvuttaa, emmekä halunneet kasvattaa lastamme ilmansaasteongelmista kärsivässä kaupungissa. Kun aloimme miettiä tarkemmin, minne muuttaisimme, muotoutui erääksi kriteeriksi se, että ilmasto olisi suotuisa. (Mieheni kompensoi tätä sillä, että koska hän viettää päivät tietokoneen äärellä, hän haluaa vastapainoksi…

Continue Reading

Oivalluksia

Uusi alku

- 2
DSC01127

Sanotaan se suoraan: pelkäsin julmetusti Kataloniaan muuttoa. Helsingissä iltaisin nukkumaan mennessä tunsin palan nousevan kurkkuun, koska tuleva muutto pelotti. Olin alkanut sopeutua Suomeen niin hyvin. Minusta oli ihana, että kävellen pääsi Helsingin keskustaan, kauppaan ja joogatunnille. Nautin pienen pääkaupunkimme pöhinästä: ei liikaa ihmisiä mutta silti sopivasti aktiviteettia. Kun sitten saavuimme Barcelonan maakuntaan, iski kovan luokan kulttuurishokki. Elämänmuutos kaupungista pieneen kylään tuntui liian rajulta. Tähän en osannut henkisesti varautua. Nyyhkytin miehelleni, että olisin kuin vankilassa täällä – siihen ei huikea näköalakaan…

Continue Reading

Matkalla

Koti Espanjasta?

- 3
DSC01125

Viime keväänä Badalonan-reissun jälkeen ajatus talomme myymisestä vahvistui. Sitä seurasi lukuisia tapaamisia asuntovälitysfirmojen kanssa, jatkuva talon siivoaminen ja kodista pakenemista näyttöjen tieltä. Kävipä taloamme kerran katsomassa eräs tunnettu naisnäyttelijäkin. Heinäkuussa allekirjoitimme myyntikirjat ja sen jälkeen päivästä ja mielentilasta riippuen tunnetilat ovat vaihdelleet kutkuttavasta vapaudentunteesta kauhuun ja epätoivoon. Tehdäänkö me nyt oikea ratkaisu? Missä me asumme puolen vuoden päästä? Viimeistä kysymystä olemme olleet selvittämässä Barcelonassa. Kodinvaihtosivuston kautta asuimme viikon aidossa katalonialaiskodissa Barcelonan kupeessa. Halusimme kokeilla elää tavallista arkea ja fiilistellä, miltä…

Continue Reading

Matkalla

Eräs hotellimatka Badalonaan

- 1
DSC00890

Nykyisin hotellihuoneet avautuvat avainkorteilla, huoneessa ilmastointilaite hurisee, eikä ikkunoita saa auki. Hotelliketjuja, persoonatonta palvelua, mutta ei Hotel Miramarissa, jossa vietimme kaksi yötä ennen kotiinpaluuta. Huoneemme sijaitsi neljännessä kerroksessa, jonne meidät kuljetti vanhanaikainen hissi. Suuri metallinen avain kädessäni avasin huoneemme oven. Astuimme sisään tilaan, jonka vanhanaikainen sisustus toi mieleen kaurismäkeläisen elokuvan lavasteet sen ruskeine verhoineen ja retrovalaisimineen. Hotellihuoneen parvekkeelta puolestaan avautui huikeat näkymät merelle. Vielä illalla hotelliin saapuessamme kirosin, miksi mieheni oli varannut hotellin Barcelonan ulkopuolelta Badalonasta, jonne taksimatka lentokentältä kesti…

Continue Reading

Matkalla

Kesän merkkejä eli aurinkoa metsästämässä Barcelonassa

- 3
satusarria

Päivät Barcelonassa ovat saaneet muistamaan, millaista on yksinkertainen kesäelämä. Antakaas kun kerron. Se on: Aamuja, kun voi avata pariovet pienelle parvekkeelle ja istua puiselle jakkaralle juomaan aamukahvia. Ja koska on pyhäpäivä, on niin rauhallista, että katse kiinnittyy seuraamaan aamuista koiranulkoiluttajaa tai huomion vie äkillinen, voimakas ääni, joka rikkoo korttelin hiljaisuuden ja kaikuu tyhjillä kaduilla. Se on yksinkertaista pukeutumista. Aamulla sujautetaan päälle matkakuormasta ensimmäisenä käsiin tarttuva, helppo kesävaate. Minulla se on kukkakuvioinen kirpparihame ja bikinien yläosa.  Kun asuntojen parvekkeelta roikkuu pyykkejä kuivumassa:…

Continue Reading

Matkalla Oivalluksia

Eräs hotellitarina Barcelonasta

- 2
P1010070

Mainitsinko, että Barcelonan-matkamme oli hieman epäonninen? Kaikki alkoi jo junasta. Meille oli varattuna istumapaikat mukavine penkkeineen ykkösluokasta. Olin asennoitunut nauttimaan junamatkasta lukemalla ja siinä sivussa vähän töitä tehden, mutta junavaunussamme vallitsi kollektiivinen köhä- ja rähinätauti, jonka vaunullinen aasialaisturisteja oli saanut. Seitsemän tunnin ajan kuuntelin neuroottisena röhinäkuoroa, joka alkoi vierestä ja jatkui dominoefektin lailla aina takapenkille. Sitten se alkoi saman tien uudelleen. Eihän sille mitään mahtanut. Pinnaa kiristi, mutta zeniläisenä hengittelin syvään. Barcelonasta olimme varanneet 4-tähden Hotel Arts Barcelonan muka hemmotellaksemme itseämme…

Continue Reading