Roskalavan muija

Olemme tällä viikolla muuttamassa kalustamattomaan vuokra-asuntoon. Suomalaisittain hetken maailmani alkoi pyöriä täydellisen kodin sisustamisen ympärillä. Siitähän me pohjoisen ihmiset olemme tunnettuja – kuvankauniista kodeista.

Kävin Habitare-messuilla hankkimassa lisää sisustamisvimmaa. Oih, mikä ihana nojatuoli ja sohva tuossa! Ja tuo villamatto, jota näkyy kaikkien uskottavien somevaikuttajien Instagram-feedeissä. Kaunis se kyllä on!

Minuakin puraisi sisustuskärpänen. Mutta sitten aloin analysoida tarkemmin sisustamisvimmaani: alanko nyt täyttämään jotain tyhjiötä kodin laittamisella? Älkää ymmärtäkö väärin, pidän kyllä kaikesta kauniista ja esteettisestä, arvostan designia, ja minulle on väliä, millaisesta mukista juon aamukahvini, mutta sitäkin enemmän pidän epätäydellisistä kodeista, joissa näkyy elämisen jälki. Ja mitä sisustukseen tulee, ulkomailla vietetyt vuodet ovat opettaneet relaamaan ja tajuamaan, että kodin sydän on ihan jossain muualla kuin kuvankauniissa sisustuksessa, designer-sohvissa tai -lampuissa.

Puhtaus on tietysti eri asia, ja tärkeää henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta, mutta kodin ylistailattu ilme ei. Minulle tunnelma on aina tärkeämpi kuin sisustus. Minusta on aina epäilyttävää, kun vierailen täydellisesti sisustetussa kodissa, jossa sohvatyynyt ovat harkitusti värijärjestyksessä ja huonetuoksukin liian täydellinen. En voi olla miettimättä, mitä tämä ihminen peittelee? Silloin tekisi mieli kurkata asukkaan jääkaappiin, sillä se paljastaa usein, viihtyykö henkilö asunnossaan, kokkaako hän oikeasti siellä tai onko jääkaapissa edes ruokaa.

On kuitenkin olemassa periaatteita, joista on vaikea tinkiä. Tämä koskee värimaailmaa, tyyliä  ja huonekalujen muotokieltä. Mitä tahansa hökkeliä en sentään kotiini huolisi. Viime viikolla jouduin vastakkain tämän asian kanssa.

Olin jo sanomassa kyllä edellisen asukkaan käytetyille Ikea-huonekaluille, ennen kuin näin hintalapun. Pari vuotta vanhasta sohvasta ja parista patjasta minun olisi pitänyt pulittaa yli 500 euroa! Sohvasta, jonka väriä vihasin! Ensin ajattelin, että olisi käytännöllistä, ettei meidän tarvitse hommata muuttoautoa, kun kaikki tarpeelliset kalusteet olisivat jo valmiina asunnossa. Mietin yön yli ja seuraavana aamuna peruin alustavasti sovitun kaupan. Olisin mieluummin ilman sohvaa, kuin pitäisin asunnossa huonekalun, jota en voisi sietää. En vaikka, kuinka peittäisin sen kankailla ja sisustustyynyillä.

Luotin intuitiooni ja se kannatti.

Sillä seuraavana päivänä, kun olin palaamassa airbnb-asuntoomme, huomasin sisäpihalle tuodulla roskalavalla rottinkisohvan. Huikkasin kylässä olleen äitini kantamaan sohvan sisälle. Pari päivää myöhemmin roskalavalle ilmestyi vanhanajan räsymatto, lasten jakkaraa, rahi ja pari olkikoria. Toimivat jouluvalotkin löysin! Tässähän meillä olisi kohta koko kodinsisustus valmiina! Keittiönpöytä ja patjatkin järjestyivät ilmaiseksi nykyisestä majapaikastamme. Vähän uutta tekstiilipintaa sohvan pehmusteisiin ja rahin päälle, niin hyvät niistä tulee.

Mitä siis kodin sisustusfilosofiaan tulee, minun mottoni on: käytä luovuuttasi, luo tunnelmaa, odota ja mene mieluummin kierrätys kuin Pintarest-kuvakopiosisustus edellä.

Tuletko kylään? Meille saa poiketa spontaanistikin ja jääkaappiinkin saa vapaasti kurkistaa.

Lue myös:

Zero waste -elämäntapa matkalla

Päästä irti

Karsi, kierrätä, vapaudu!

 

3