Matkalla

Matkalla

Postikortti Lanzarotelta

-
DSC00831

Kun on reippaan viikon kuunnellut aaltojen kohinaa ja viettänyt suurimman osan hereilläoloajasta ulkona, alkaa väistämättäkin miettiä, millaista olisi asua tämänkaltaisella saarella — loputtoman kesän keskellä. Herätä joka aamu ihastelemaan merimaisemaa ja auringonnousua. Saattaisiko siihen joku päivä kyllästyä?, kriittinen ääni sisälläni kuiskaa. Tällaiseltako niistä turisteista tuntuu, jotka hurahtavat rantalomaelämään ja kuin auringonpistoksen saaneena myyvät omaisuutensa ja muuttavat saarelle. Ikuisen aallonkohinan äärelle, jossa maastossa kasvaa aloe veraa ja jossa on aina tuoretta kalaa tarjolla — niin eikä pitkät joutilasoloajat ole nekään hullumpi…

Continue Reading

Matkalla

Matkavinkki Lanzarotelle

-
DSC00784

No niin, luvassa ensimmäinen matkavinkki saarelta. Kun olimme päässeet asettumaan taloksi, ja sunnuntain ikuisuussiesta alkoi kyllästyttää, lähdimme autoajelulle. Mies oli ottanut selvää lähimaaston aktiiviteeteista ja halusi viedä meidät erääseen taianomaiseen paikkaan. Kun saavuimme Los Jameos del Aguan parkkipaikalle, ajattelin ensin, että ollaan menossa merimuseoon – ei sentään! Luvassa oli jotain paljon kiinnostavampaa! Los Jameos del Agua on kulttuurin, taiteen ja turismin keskus, joka sijaitsee vulkaanisessa tunnelissa. Erikoisen paikasta tekee myös se, että tunnelissa sijaitsee geometrisesti harvinaisen muotoinen pieni järvi. Tunnelin…

Continue Reading

Matkalla

Seuraava määränpää: Lanzatore

-
DSC00807

Matkapäiväkirja Kanarian saarilta, osa I Kello soi 4:30. On aika tehdä pikavalmistelut ja lähteä Orlyn lentokentälle. Edessä on noin viiden tunnin lento Kanariansaarille, Lanzaroteen. Ennen lomalle lähtöä olen aina hieman kireänä ja arjen rivakka tahtia on vaikea karistaa kannoiltaan. Se unohtuu oikeastaan vasta, kun pääsen lomakohteeseen ja tunnen auringon porottavan kasvoilleni ja kuulen loputtomien aaltojen loiskeen vaahtopäiden lyödessä rantahietikolle. Silloin sitä unohtaa, että vielä eilen tein sitä ja tätä: hioin tekstiä kirjoittajakurssille puolille öin ja siivosin huushollia. On kuin pieni…

Continue Reading

Matkalla

Mitä pakata mukaan lomamatkalle?

-
DSC00726

Olemme siirtämässä työpisteemme pariksi viikoksi Kanariansaarille, jossa sään puolesta liikutaan 17–20 asteen tuntumassa. Ei siis mitään hellettä luvassa, mutta juuri sopivan leppoisa ilmasto meidän poppoolle. Mutta mitä pakata mukaan? Miten oikeasti muodostaa se järkevä matkapuvusto? Voin todeta, että jokainen pakkaamani matkalaukku on opettanut minua aina hieman maltillisemmaksi matkalaiseksi. Olen oppinut, että useampi karsintakierros kannattaa, ja jossa tähän olisi aikaa, on pakkaaminen syytä aloittaa hyvissä ajoin. Näin välttyt virhevalinnoilta ja turhilta unohduksilta. Pukeutujana minulla on kuitenkin yksi ongelma: pidän väreistä. Tämä…

Continue Reading

Matkalla

Kesäkuulumisia Bretagnesta

-
P1020939

Heinäkuun tarkoittaa meille, kuten monelle muullekin pariisilaiselle, pakoa kaupungista. Seuraavan viiden viikon ajan lomaosoitteemme löytyy Bretagnesta, mieheni kesäasunnolta. Vaikka takana on vasta muutama päivä mökkielämää, on meri-ilmasto jo ravisuttanut kaupunkilaisista turhan kiireen tunnun. Mökillä heräillään silloin kun huvittaa (tämän on myös pikkuneiti oivaltanut), eikä juurikaan katsota kelloa. Maalaiselo tuo tullessaan aina mielenkiintoisen paradoksin: samalla tuntuu kuin aika pysähtyisi, mutta sitten kelloon vilkaistuaan havahtuukin, että on jo ilta. Silti päivän aikana ehtii vaikka mitä, kuten käydä torilla ostamassa tuoreita vihanneksia, käydä…

Continue Reading

Matkalla

Kesän merkkejä eli aurinkoa metsästämässä Barcelonassa

- 3
satusarria

Päivät Barcelonassa ovat saaneet muistamaan, millaista on yksinkertainen kesäelämä. Antakaas kun kerron. Se on: Aamuja, kun voi avata pariovet pienelle parvekkeelle ja istua puiselle jakkaralle juomaan aamukahvia. Ja koska on pyhäpäivä, on niin rauhallista, että katse kiinnittyy seuraamaan aamuista koiranulkoiluttajaa tai huomion vie äkillinen, voimakas ääni, joka rikkoo korttelin hiljaisuuden ja kaikuu tyhjillä kaduilla. Se on yksinkertaista pukeutumista. Aamulla sujautetaan päälle matkakuormasta ensimmäisenä käsiin tarttuva, helppo kesävaate. Minulla se on kukkakuvioinen kirpparihame ja bikinien yläosa.  Kun asuntojen parvekkeelta roikkuu pyykkejä kuivumassa:…

Continue Reading

Matkalla Oivalluksia

Eräs hotellitarina Barcelonasta

- 2
P1010070

Mainitsinko, että Barcelonan-matkamme oli hieman epäonninen? Kaikki alkoi jo junasta. Meille oli varattuna istumapaikat mukavine penkkeineen ykkösluokasta. Olin asennoitunut nauttimaan junamatkasta lukemalla ja siinä sivussa vähän töitä tehden, mutta junavaunussamme vallitsi kollektiivinen köhä- ja rähinätauti, jonka vaunullinen aasialaisturisteja oli saanut. Seitsemän tunnin ajan kuuntelin neuroottisena röhinäkuoroa, joka alkoi vierestä ja jatkui dominoefektin lailla aina takapenkille. Sitten se alkoi saman tien uudelleen. Eihän sille mitään mahtanut. Pinnaa kiristi, mutta zeniläisenä hengittelin syvään. Barcelonasta olimme varanneet 4-tähden Hotel Arts Barcelonan muka hemmotellaksemme itseämme…

Continue Reading

Matkalla

Barcelona vs. Pariisi

-
IMG 9928

Ennen Barcelonan-matkaa mieheni totesi, että ihastuisin varmasti kaupunkiin, ja että reissun jälkeen luultavasti haluaisinkin muuttaa vihreimmille maille. Totesin naureskellen: ”Kiitos vain, mutta olen tyytyväinen elämääni Pariisissa.” Niinpä niin. Siinähän kävi juuri niin kuin mieheni ennusti: ihastuin täysin Barcelonaan. Sunnuntaina jättäessämme aurinkoisen hiekkarannan taaksemme aloin kinuta taksissa matkalla juna-asemalle, olisiko mahdollista siirtää paluuta vielä parilla päivällä. Ei onnistunut, kotiin oli palattava. Vaikka reissumme oli kaikkea muuta kuin rentouttava (näihin kaoottisiin kokemuksiin palaan seuraavissa kirjoituksissani), teki Barcelona kaupunkina lähtemättömän ensivaikutelman. Niinpä aloimme…

Continue Reading