Uusi vuosi 2019 on täällä. Se tuo tullessaan mahdollisuuden muutokseen. Moni tekee uudenvuodenlupauksia ja päättää olla astetta parempi versio itsestään. Entäpä jos tämän vuoden pääteemasi olisikin kestävä kehitys hyvässä hengessä? Ympäristömuutos on globaalisti vuoden tärkeimpiä teemoja, eikä kukaan voi enää piileskellä oman piittaamattomuutensa varjossa tai sillä verukkeella, ettei omilla arkisilla valinnoilla olisi mitään merkitystä. Siksi haastankin sinut mukaan tekemään arkisia ympäristötekoja ja muuttamaan kulutustottumuksia, mikäli ne eivät vielä ole olleet listasi kärkisijalla. Kierrättäminen, hyvän tekeminen muille ja ympäristölle lisää merkityksellisyyden tunnetta arjessa, pelkkä itsensä ympärillä piehtaroiminen puolestaan tekee lopulta onnettomaksi. Eiköhän siis aleta talkoisiin, olethan mukana?
Listasin alle 15 vinkkejä, miten muutat helposti arkisia tapojasi ja kulutustottumuksiasi ekologisimmaksi. Osallistu samalla leikkimieliseen testiin ja laske, kuinka monta pistettä sinulla on jo kasassa.
1. Ota tavoitteeksi vähentää muovin määrää. Helpoimmin pääset alkuun, kun mukanasi kulkee aina pari kangaskassia. (1p.) Hanki myös kestohedelmäpussit. (1p.) Ennen kaikkea: ala kierrättää muovia. (1p.) Lisää ohjeita muovin lajittelusta löydät täältä. Max. 3 pistettä.
2. Säästä vettä. Me pohjoismaissa olemme etuoikeutettuja, kun saamme juoda puhdasta hanavettä. Lämmin vesi tulee suihkussa hyvällä paineella ja nopeasti. Sen hienouden tajuaa oikeastaan vasta sitten, kun matkustaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Ota tavaksi sulkea hana, kun laitat sampoota päähäsi tai peset hampaita. Entä juoksutatko vettä hanasta odottaaksesi sopivaa lämpötilaa? Kokeile, voisitko säilöä veden talteen ja kastella sillä vaikkapa huonekasvit. (1p.)
3. Ala pitää päiväkirjaa kuluistasi. Jo kuukauden jälkeen huomaat, että haluat karsia rahankäyttöäsi. (1p.) Tämä myös konkreettisesti osoittaa, mihin rahasi menevät. Viime syyskuusta lähtien olen pitänyt kirjanpitoa kuluistamme. Kirjaan ylös kymmenen päivän jaksoissa, paljonko olemme käyttäneet rahaa ruokaan, kahviloihin ja ravintoloihin, ja muut kulut ja laskut kuukauden säteellä. Äärimmäisen kiinnostavaa tietoa – ja joka kuukausi haluan numeroiden pienenevän.
4. Lajittele roskat. Nykyisin kerrostalojen jätepisteessä on jo niin monta eri astiaa, ettei kierrättämistä voisi asukkaille enää helpommaksi tehdä! Jos sinulla ei ole mahdollisuutta lajitella roskia ja käyt automarketeissa, voit kiikuttaa kauppareissulla muoviroskat kauppojen kierrätyspisteisiin. Asutko omakotitalossa? Voisitko hankkia pihallesi pikakompostorin? Kun asuimme Espanjassa, oli mielenkiintoista seurata, kuinka nopeasti biojäte hajosi ja mitä kompostorista versoi. (1 p.)
5. Vähennä lihansyöntiä ja maitotuotteiden kulutusta ja liiku askel askeleelta kohti kasvisruokavaliota. Esimerkiksi jauhelihan voit korvata helposti kasviproteiinivalmisteilla laatikko- ja pataruoissa. Kasvisruokavalioon siirtyminen on inspiroivaa ja parhaassa tapauksessa löydät sisäisen kokkisi. (1 p.)
6. Tilaa laskut sähköisinä ja kierrätä aikakauslehdet eteenpäin ystäville tai naapureillesi. Hyvä vinkki on käydä lukemassa lehdet kirjastossa – näin varaat itsellesi mukavan lukuhetken ja säästät lopulta rahaa. (1 p.)
7. Hanki teräksinen tai lasinen juomapullo ja kestokuppi lämpimille juomille. (1 p.)
8. Korvaa tavalliset pesuaineet biohajoavilla vaihtoehdoilla. (1 p.) Pese aina täysiä koneellisia ja laske pesulämpötila 40 asteesta 30:een. (1 p.) Pesemisen sijaan mieti, voisitko vain tuulettaa vaatteita? Esimerkiksi villavaatteiden kuidut kärsivät tiheästä pesutahdista. Hanki pesupussit vaatteille, joista irtoaa mikromuovia. (1 p.) Erinomainen vinkki on myös kokeilla pesupähkinöitä. Hurahdin niihin viime syksyllä, ja mielestäni ne toimivat loistavasti. Samat pesupähkinät voi käyttää toisen kerran uudelleen ja kierrättää sitten biojätteissä. Bonuksena lapsikin pääsee osallistumaan pyykinpesuun, kun hän saa laskea ja laittaa pesupähkinät pieneen kangaspussukkaan. Max. 3 pistettä.
9. Vaihda päivittäiskosmetiikkatuotteesi luonnonkosmetiikkaan (1 p.) – sekä ihosi että ympäristösi kiittää, kun laitat ihollesi luonnontuotteita. Luonnonkosmetiikassa ei ole käytetty synteettisiä kemikaaleja, parabeenejä, väriaineita tai muita muovijohdannaisia. Näin et myrkytä kehoasi tai luontoa. Nykyisin luonnonkosmetiikkamarkkinoilta löytyy kohtuuhintaisia tuotteita, joten ainakaan hinta ei osoittaudu syyksi synteettisen kosmetiikan valitsemiseen. Aina voit myös kokeilla valmistaa päivittäiskosmetiikkatuotteet itse. (1 p.) Max. 2 pistettä.
Itse pidän Mossan, Mia Höytön, Mádaran, Evolve Organic Beautyn ja Estelle & thildin tuotteista. Kyseisten merkkien ihonhoitotuotteet minulla on ollut käytössä viimeisen kolmen vuoden ajan, ja olen huomannut, että ihoni voi paremmin. Toki tähän vaikuttaa myös se, että olen vähentänyt huomattavasti sokerin ja alkoholin käyttöä, ja syön terveyspainotteisesti. Noin kolme vuotta sitten siirryin myös kasvis- ja kalaruokavalioon.
10. Suomen Luonto -lehti nimesi kertakäyttömuodin vuoden 2018 turhakkeeksi. Liity joukkoon ja lakkaa ostamasta nopean muotisyklin inspiroivia kertakäyttövaatteita. (1 p.) Tunne tyylisi ja vartalosi, hanki vaatteita uusina vain harvoin ja lisää materiaalituntemustasi. Tiesitkö, että käytämme noin 10 % vaatekaappimme sisällöstä? Mieti, miten pukeudut arjessa, ja mikä todella on tarpeellista. Suosi materiaalivalinnoissa luonnonkuituja ja vaatteita, joissa ei ole sekoitettu useaa kuitua keskenään. Opettele myös huoltamaan vaatteesi. (1 p.) Erinomaisia vinkkejä vaatehuoltoon löydät Arkivé Atelierin sivustolta. Luovu tavasta shoppailla – vuonna 2019 tuo sana kuulostaa tahdittomalta ja nololta. Muista, ettei materian haaliminen tee sinusta onnellista – päinvastoin: se viestii, ettet ole tyytyväinen itseesi ja elämääsi. Max. 2 pistettä.
11. Suosi lähikauppoja, kivajalkamyymälöitä ja kirpputoreja nettiostelun sijaan. Netistä tilaaminen on tietysti länsimaiselle, kiireiselle ihmisille pelastus, mutta jos meillä ei ole aikaa hankkia haluamaamme tuotetta paikan päältä, onko se lopulta niin tarpeellinen tai ehdimmekö edes käyttää sitä? On surullinen näky, kun lähikauppaan kiikutetaan eri nettivaatekauppojen paketteja palautuksina. Tavaroiden lähettäminen, pakkaaminen ja sitten pahimmassa tapauksessa palauttaminen on kaukana ekoteosta. Turha pakettien lähettäminen paikasta toiseen on luonnonvarojen tuhlaamista, ja juuri tällaisilla teoilla maamme ylikulutuspäivä tulee entistä aikaisemmin vastaan. Tiesitkö, että me suomalaiset elämme noin 7 % yli omien taloudellisten varojen, ja että viime vuonna maailman ylikulutuspäivä tuli vastaan jo elokuun alussa? Lue lisää ylikulutuspäivän määritelmästä täältä. ( 1 p.)
12. Säädä kotisi lämpötila pienemmäksi (1p.) ja vähennä sähkön käyttöä (1p.). Ota laturit yöksi pois seinästä. Älä jätä puhelinta tai tietokonetta turhaan lataamaan koko yöksi. Säädä lämpötilaa pienemmälle öisin. Huomaat pian, että nukut yösi paremmin. Max. 2 pistettä.
13. Vähennä lentomatkustamista. Tiedän: tämä on viimesijainen tekijä, josta haluamme tinkiä. Kun maallisen mammonan hankkiminen ei enää tuo samanlaista tyydytystä kuin ennen, janoamme sitäkin enemmän elämyksiä. Instagramin kaltainen sosiaalisen median kanava ei ole avuksi, kun sydäntalvella selaat tuttaviesi kuvafeediä kaukomaan kohteista. Aina voi kuitenkin koittaa vähentää turhia siirtymiä. (1p.)
Vaikka lähipiirissä ystäväni ovat tiedostavia kuluttajia ja pyrkivät arjessaan elämään ekologisten arvojen mukaisesti, on harva valmis luopumaan lentomatkailusta kokonaan. En ole tässä itsekään mikään pyhimys. Viime vuonna lensin Espanjasta neljä kertaa Suomeen (tosin viimeisellä kerralla jäin tänne pysyvästi), kahdesti Lontooseen tapaamaan ystävääni ja kolmesti Pariisiin (kahdesti kyseessä oli häät). Kaukomatkalla en ole ollut koskaan, mutta haluan sellaiselle vielä joskus lähteä. Joka tapauksessa haluan vähentää lentomatkailua lyhyiden reissujen osalta. Lyhyet kaupunkilomat ovat viime kädessä stressaavia, ja usein tuollaisten reissujen jälkeen olen palannut kotiin entistä väsyneempänä. Nyt Suomessa asuessani haluan tutustua upeaan maahamme paremmin ja suosia lähimatkailua.
14. Take away -lounaiden ostelun sijaan pakkaa omat eväät ja aterimet matkaan töihin tai reissuun. Näin vähennät pakkausmateriaalien kulutusta ja tiedät mitä syöt. Jos aikasi ei riitä eväiden väsäämiseen, voit aina kuljettaa omaa lasista säilytysrasiaa tai muuta suljettavaa pakkausta mukanasi, johon laitat noutoeväät. (1 p.)
15. Näytä esimerkkiä lapsillesi ja opeta heitä kierrättämään. (1 p.) Alle kolmivuotiaan lapsen vanhempana olen oppinut, että lähes kaiken voi ostaa käytettynä. Toisen lapsen synnyttyä oma lupaukseni on kokeilla kestovaippoja. Olen tässä asiassa aloittelija, mutta aion ainakin yrittää.
Laske huviksesi, kuinka monta yllä mainittua vinkkiä olet jo omaksunut käyttöösi. Jokaisesta kohdasta saa yhden pisteen ellei toisin mainita. Jos sinulla ei ole lapsia, saat viimeisestä kohdasta pisteen, kun jaat kierrättämisen sanomaa eteenpäin. Maksimi pistemäärä on 22. Mikä on sinun tuloksesi? Entä, mitä aiot kokeilla tänä vuonna? Mitä lisäisit vielä listaan?
Tehdään vuodesta 2019 kestävämpi vuosi kuin edeltäjänsä – hyvässä hengessä:)
Toivotan sinulle kestäviä valintoja arkeesi!
#kestävämpivuosi2019
Lue myös:
Vaatekaappianalyysi – ja kuinka vaatteiden käyttöikää pidennetään
2
No Comments