Mites siellä korona-arki lasten kanssa sujuu?
Lapset ovat olleet kotona nyt viikon. Ajattelin, että korona-arki voisi olla aikaa haastavaa ilman apukäsiä. Päätin kuitenkin, että suhtautuisin asiaan toisin. Nyt on tosi kyseessä koronaviruksen levitessä hurjalla vauhdilla, ja minun tehtäväni vastuullisena aikuisena on tehdä parhaani, että perheeni pysyy terveenä, emmekä saata vaaraan riskiryhmään kuuluvia millään tavallaan. Olen suhtautunut rajoituksiin vakavasti ja noudattanut niitä pysymällä lasten kanssa kotona. Ulkoilemme kyllä ja käyn kaupassa, mutta muuten välttelemme sosiaalisia kontakteja ja pidämme etäisyyttä muihin.
Nopeasti muuttuvan ja alati elävän tilanteen myötä voin vain hyväksyä asian niin kuin se nyt on ja suhtautua tuleviin päiviin myönteisesti. Stressaaminen ei tässä tilanteessa auta, sillä se vaan leviää lapsiin yhtä nopeasti kuin korona ihmisestä toiseen.
Näinä kotona vietettyinä päivinä olen harjoittanut enemmän läsnäolotaitojani. Huomaan, että olen tosissaan mennyt hetki kerrallaan. En ajattele viikkoja tai kuukausia, vaan etenen pienin etapein. Meditoin, liikun ja yritän olla multitaskaamatta – nimittäin silloin pinna kiristyy lasten kanssa.
Olemme sopineet mieheni kanssa päivärytmistä, jota noudattamalla arki sujuu, eikä kumpikaan meistä väsy liikaa. Minä katson lapsia kolmeen, sitten on miehen vuoro viettää aikaa heidän kanssaan viiteen. Huolehdimme illan osittain yhdessä, välillä mieheni tosin tekee vielä pari tuntia töitä. Kun toistaiseksi saa vielä ulkoilla, rytmittyy päivä mukavasti aterioinnin, ulkoilun ja päiväunien välillä. Tosin kuuden aikaa iskee aina väsy, mutta sitten tietää, että kahdeksan maissa talo hiljenee ja on hetki omaa aikaa.
Ei huomista jaksa ajatella etukäteen tai jatkuvasti toistuvaa arkirytmiä. Yritän suhtautua uuteen päivään mahdollisuutena tehdä kaikkea kivaa, vaikka päivä toistaisikin itseään. Sillä jokainen päivähän on erilainen. Aina voi kokeilla uutta reseptiä, keksiä uuden leikin, tehdä tyynyistä majan, maalata vesiväreillä, siivota taas uuden kaapin, lukea kiinnostavan jutun, haaveilla, kuunnella musiikkia, tanssia – tai kävellä takaperin, kuten poikani juuri oppi tekemään.
Olen myös kokenut tarpeellisena vähentää edelleen puhelimeni käyttöä, sillä huomaan selkeän eron sellaisten päivien välillä, jolloin ruutuaikani ylittyy reippaasti yli kaksi tuntia. Silmiäni särkee, huimaa ja on vaikea keskittyä mihinkään. Tuollaisina päivinä en oikein pidä itsestäni. Tykkään leipoa ja laittaa ruokaa, puuhata lasten kanssa, kirjoittaa, neuloa, liikkua ja lukea – ja kun päiväni täyttyy noista aktiviteeteista, on se aika onnistunut. Ehkä nyt kotona vietetyn ajan myötä, tulee tietoisemmaksi niistä asioista, joista oikeasti arjessa nauttii.
Luulenpa, että aika monella on nyt oman elämän reflektointi käynnissä, kun väistämättäkin olosuhteet pakottavan kääntämään katseen sisäänpäin. (Ehkä siis tästä kaikeista seuraa jotain hyvääkin.)
Ja suuressa mittakaavassa tämähän on vain lyhyt jakso elämästämme – ehkä voisimme käyttää sen mielekkäästi? Nyt kerran kun ollaan ja pysytään kotona!
”Tästä selvitään yhdessä” -lausahdus alkaa jo kuulostaa kliseiseltä, mutta näinpä se taitaa olla!
Voimia sulle! Voimia niille, jotka ovat kentällä taistelemassa koronavirusta vastaan! Voimia meille kaikille!
Lue myös:
Kadonnutta tasapainoa etsimässä
No Comments