Meni 33 vuotta, ennen kuin oivalsin: lokakuu taitaa olla lempikuukauteni. Koko kuun olen fiilistellyt syksyä Pariisissa. Lämpötila on jo laskenut sen verran, ettei keskipäivällä tule tukahduttavan kuuma edes siinä aamulla puetussa villakangastakissa. Silti riittää aurinkoisia päiviä niin, että voi lykkiä vaunuja takki auki kohti Bellevillen puistoa. Leffan jälkeen on puolestaan ihana istahtaa pariisilaisterassille lämpölamppujen alle nauttimaan lasillinen punaviiniä ja keskustella ystävän kanssa elokuvasta ja elämästä. Ihanuutta. Samaa lokakuurakkautta hehkutan nyt täällä Pohjois-Suomessa, vaikka lämpötila on jo melkein nollassa. Kylmä ilma…
nature
Viime kesänä Bretagneen tultaessa mieheni totesi: ”Odota vain, heinäkuu menee niin vauhdilla, että pian jo hyvästelemme kesäasunnon ja palaamme takaisin Pariisiin.” Juuri siltä minusta tuntuu juuri nyt, kun vietämme viimeisiä kesäpäiviä meren rannalla. Kuukauden aikana vieraita on tullut ja mennyt. On hyvästelty ovensuusta ja katsottu, kun auto kaartaa pihasta ja katoaa tien mutkaan. On nukuttu pitkään, ja kun viimein tiedostamattomat univelat on kuitattu, on puolestaan herätty aikaisin ja menty ulos aamukahville sekä seurattu kalastajien lähtöä vesille ja odotettu, josko ratsutyttö…
Kun viime päivät ollaan juostu ympäri kaupunkia, etsitty miehelle pukua elokuussa vietettäviin toisiin häihimme ja hoidettu muita kiireellisiä asioita, alkavat takaraivossa viimein fanfaarit soida, sillä ihan pian koittaa matka kotimaahan. Niin odotettu on tämä reissu, että lentolippujen lähtöpäivää piti aikaistaa. Mitä sitten odotan tulevalta Suomen-reissulta? No, ainakin näitä asioita: Valoisia öitä ja rauhallisia kesäaamuja. Vaikka heräisi missä päin muualla maailmassa helleaamuihin, ei mikään voita kotimaan, raikkaita kesäaamuja. Se tunne on voittamaton, kun voi nauttia aamukahvit kuistilla ja lukea paperista sanomalehteä…