Arki, voisiko se olla tällaista?

Suurimman osan elämästäni olen viettänyt Suomessa, enkä ole koskaan osannut vaatia saati unelmoida siitä, että asuisin joku päivä maassa, jossa aurinko paistaa lähes ympäri vuoden. En itse asiassa koskaan ole ollut mikään rantalomatyyppi, vaan pidän syksystä ja talvesta. Badalonan rantabulevardia kävellessäni olenkin miettinyt yhä uudelleen, osaisiko jatkuvassa lämmössä elää? Kyllästyisikö siihen? Ja: kaipaisinko vuodenaikoja?

En tietenkään voi vastata kysymyksiini objektiivisesti, sillä niin hurmaantuneena olen aloittanut päiväni juoksemalla rantatietä pitkin, nauttinut aamukahvini terassilla ja työpisteenikin olen siirtänyt terassipöydän äärelle – kukapa ei tästä kaikesta hullaantuisi? Kun suurimman osan päivästä viettää ulkona, on selvää, ettei ympäristön kriittinen tarkastelu yksinkertaisesti onnistu. Salaa olen jo alkanut haaveilla omasta puutarhasta tai viherkasvien valloittamasta suuresta parvekkeesta, jossa olisi iloisen värikäs sisustus.

Aurinkoiset päivät ovat tehneet minulle muutakin, sillä yhtäkkiä mielessä ei ole yhtään huolenhäivää. Tulevat deadlinet eivät ahdista; kaikki tuntuu olevan hyvin juuri tässä ja nyt. Samaa totesi ranskalainen ystäväpariskunta, jonka luona söimme illallista. Kun kysyin heiltä elämästä Barcelonassa, tuumivat he yhdessä, että täällä elämä on helppoa, miellyttävää ja stressitöntä. He molemmat tekevät pitkää päivää toimistolla, mutta samalla he osaavat nauttia elämästään Espanjassa. Pariskunta kertoi käyvänsä viikonloppuretkillä lähialueilla, urheilevansa ja osallistuvansa Barcelonan lukuisiin ulkoilmatapahtumiin. Aika ihanaa, vai mitä?

Viikon aikana olen myös onnistunut menettämään ajantajuni. Kai se on merkki siitä, että olen saanut rennosta elämänrytmistä kiinni. Kun tarkkailen ympäristöä, huomaan, ettei kukaan kävele nopeasti tai soita auton torvea. Lempeä meri-ilmasto ja puhdas ilma on siunaus keuhkoilleni, ja yhtäkkiä kolme viikkoa jatkunut flunssakin on poissa. Hiukset taas tuntuvat pesun jälkeen sileämmiltä ja puhtaimmilta kuin koskaan ne ovat Pariisissa.

Joku voisi kritisoida, että eikö tuollaisessa kulttuurissa sitten laiskistu? Paljon mahdollista. Entinen minä olisi varmasti nyrpistänyt nenäänsä ja suunnistanut takaisin suurkaupungin sykkeeseen, mutta nyt, kolmivitosta lähenevänä perheellisenä, ajattelen toisin: arjesta on tehtävä mahdollisimman toimivaa mutta siinä samassa maksimaalisen miellyttävää. Haluan kohdata hymyileviä ihmisiä, ja olla itsekin sellainen.

On aika luopua vanhoista unelmista ja päivittää omaa unelmataulua, jossa tuleva elinympäristö voisi olla kuta kuinkin tällainen kuin se on Badalonassa.

As we have been here in Badalona, I have constantly asking myself questions, if I could live here or would I be missing four seasons, like autumn and winter. I have never been a beach town girl who loves to live in some warm country, but now when I am getting older, I have realized that maybe it is a time to change the dream. Before I dreamed about moving to Paris, but now I feel that it is time to accept the fact that it is time to move on.

What I love here in Badalona is this kid-friendly culture, smiley people, and the fact that people seem to have time to be present. Maybe it is really this weather, but I already feel more relaxed and calm.

And maybe this is really our place.

 

 

 

 

1