Tekijä

satuadam about

Hei,

olen Satu. Maalla ja kaupungissa asuva vapaa kirjoittaja, stylisti, vaatesuunnittelija, joogaohjaaja ja yrittäjä. Tavallisesti minut löytää työpöydän äärestä kirjoittamassa henkilö- ja lifestylejuttuja aikakauslehdille, ideoimassa uutta tai naputtelemassa käsikirjoitusta. Kirjoitustöiden lisäksi olen opettanut kirjoittamista, suunnitellut vastuullisen vaatemalliston Helene Clothingin ja tehnyt stailauksia naistenlehtiin ja mainoskuvauksiin. 

Minua kiinnostaa hyvän elämän kulmakivet, hidas elämäntyyli ja olen aina utelias erilaisille elämäntarinoille. Olen asunut Englannissa, Ranskassa, Espanjassa ja nyt ranskalaisen puolisoni, kahden lapsen, kissan ja koiran kanssa Fiskarsin ruukkikylän kyljessä. Matka jatkuu edelleen, ja tulevaisuudessa haaveilen kodista Espanjassa tai Liverpoolin Penny Lanen läheisyydessä. 

Pidän hitaista aamuista, mutta tehokkaista päivistä. Rakastan maaseutuelämää, mutta kaipaan usein kaupunkiin.

Rakastan kirjoittamista, kirjallisuutta ja kaikkea kirja-alaan liittyvää. Lempikirjailijoitani ovat Rachel Cusk ja Virginia Woolf ja voisin loputtomasti keskustella heidän kirjallisuudesta. 

Lapsiperhearjen keskellä vaalin elämän kauneutta. Pidän leikkokukista, kauniisti katetusta pöydästä, taiteesta ja värikkäästä sisustuksesta. Pukeutuminen on aina ollut osa identiteettiäni ja tapa ilmaista itseäni. Erityisesti planetaarinen pukeutuminen ja vastuullisuus ovat minulle tärkeitä. Haluan näyttää jälkipolvelle, että me aikuiset yritämme tehdä parhaamme.

Pyrin elämään kohtuullisesti, mutta hiukkasen joie de vivreä mukanani joka päivä.

Tämä sivusto syntyi vuonna 2016, kun odotin esikoistani. Vuosien varrella blogini on päivittynyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Se on ajatushautumo, jossa kirjoitan minua kiinnostavista ja ympäröivistä asioista.

Kesällä 2024 palaan päivittämään sivustoani.

Kiitos, että olet matkassa,

Xx

Satu